perjantai 22. lokakuuta 2010

Uusi perheenjäsen

Mindy on ilahduttanut meitä nyt vähän yli pari kuukautta ja takana on jos jonkinlaista kommellusta. Siitä tuntuu olevan jo todella pitkä aika, kun hämmentyneen onnellisina ja ylpeinä kannoimme pikkuruista 13-viikkoista pentua kotiimme. Mindy oli ikäisekseen kokenut paljon. Se on syntynyt Karjalohjalla kesykissan pesueeseen ulkosalle. Emon omistaja ei pitänyt huolta pennuista, mutta huolestunut naapuri sai suostuteltua omistajan antamaan pennut vastuulleen. Katsottiin parhaaksi loukuttaa pennut kauan ennen vieroitusaikaa, jotta ne tottuisivat ihmisiin. Mindy oli siskonsa ja veljensä kanssa kotiseuduillaan kesytettävänä ja hoidossa ensimmäiseen lääkärintarkastukseen ja rokotukseen asti, jonka jälkeen pennut jäivät hoitoon Helsinkiin. Me kävimme katsomassa kissoja pian sen jälkeen. Kuinka pieniä ne olivatkaan! Mindy oli todella reipas lähtökohdat huomioon ottaen. Sylikissa se ei ollut, mutta sähinä oli vähentynyt ja sen pystyi nostamaan syliin ja huiskalla Mindyn sai helposti esiin piilosta.

Muutaman päivän jälkeen kävimme allekirjoittamassa Rekku Rescuen sopimuksen ja hakemassa Mindyn.

Matkalla kotiin

Noudatimme neuvoa pitää kisua ensin vain kylpyhuoneessa, jotta se tottuisi meihin nopeammin. Muutaman tunnin jälkeen Mindy oli tullut ulos kopastaan ja leikki kanssamme. Pientä aristelua oli ja yön jälkeen Mindy sähähti, mutta pian se jo kehräsi jatkuvasti meidän läsnä ollessa ja alkoi miukua, kun lähdimme kylpyhuoneesta. Kehrääminen oli niin tauotonta, että mietimme Kehruu-Jennyä nimeksi, mutta pitäydyimme ilmeisesti Rekku Rescuen hoitajan antamassa nimessä. Mindystä huomasi nopeasti, että se oli valmis suurempaan maailmaan, joten päästimme sen ulos. Toisin kuin edellinen kissani, Mindy ei todellakaan kulkenut alkuun seiniä pitkin vaan risteili reippaasti asunnon ympäri.

 
Mindylle oli tehty peti, mutta lavuaari on paljon parempi nukkumapaikka

Parvekkeesta tuli nopeasti lempipaikka, joka sai Mindyn riehaantumaan. Edelleen parvekkeelle pääsy usein aiheuttaa päätöntä säntäilyä ovesta sisään ja ulos. Olin tuonut pudonneita oksia parvekkeelle ja niinpä Mindy pian raahasi itseään kolme kertaa pidempiä oksia parvekkeelta olohuoneen läpi aina sängyn alle asti.


-S

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti