sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Kattihaaste 4: Syksy



Mistä meillä huomaa, että on kevät tai syksy? Ainakin portsarin tehtävien huimasta kasvusta. Parvekkeella on vielä riittävän lämmintä ulkoiluun, mutta kuitenkin sen verran kylmää, ettei ovea voi jättää pitkäksi aikaa auki.

Mindy pyytää monta kertaa päivässä oven auki, joko ovea tuijottamalla, miukumalla tai kovan hingun iskiessä tiivisteitä repimällä (kuvasta saattaa nähdäkin, ettei ruskea tiivistenauha ole ihan priimakunnossa).

Kun ovi viimein suvaitaan avata, Mindy luonnollisestikin katsoo ihmeissään, miksi hän nyt muka sinne kylmään menisi. Siinä ihmetellessä Livia ehtiikin sujahtaa jo ulos. Ennemmin tai myöhemmin Mindykin lopulta saa itsensä parvekkeelle asti. Nyt on jo sen verran viileää, että Mindy on usein parvekkeella häntä tiiviisti ympärille kiedottuna, mutta pidempikarvainen Livia pystyy vielä oleskelemaan siellä ihan rennosti.

-S

5 kommenttia:

  1. Syksy ei ole täälläkään vähentänyt Helmin ulkoiluhaluja. Käynnit vaan tuppaavat olemaan lyhyempiä!

    VastaaPoista
  2. Sama juttu - enää ei jäädä löhöilemään. Nyt katsellaan lintuja, joita on paljon enemmän näkyvissä kuin kesällä.

    VastaaPoista
  3. Tuulessa lentävät lehdet tuntuvat myös olevan suosikkeja. Nyt taitavat tosin olla jo melkein kaikki maassa.

    VastaaPoista
  4. Kissat vain haluavat aktivoida ihmisiä nousemaan ylös vähän väliä : )

    VastaaPoista
  5. Mayo: Jos tämä on tavoite, siinä on varsin hyvin onnistuttu. Auttaisi, jos parvekkeelta kuuluisi miukuminen, mutta oven edessä seistessäkin näkee vain suun liikkuvan. Tästä syystä pitää sitten vähän väliä varmuuden vuoksia katsoa, josko jokua tahtoisi jo sisälle.

    VastaaPoista