tiistai 14. elokuuta 2012

Välimaasto


Mindyn edellinen käynti pihalla oli niin hermostuttava kokemus, ettei olla yritettykään uudestaan tuonne liikennemeluun. Sen sijaan rappukäytävä kelpaa Mindylle mainiosti. Kotiin tullessa on pieni pää tunkemassa ovenraosta.


Mindy on selvästi rohkaistunut rappu-ulkoilussa. Muualta tulevat äänet eivät yleensä pelota ja niinpä Mindy kipittää hyvää vauhtia kerroksen toiseen päähän. Vauhti on yleensä sellainen, että Mindyn saisi tosipaikan tullen kaapattua, mutta Mindy haluaa pitää vähän hauskaa. Rappusia pitkin ei sentään viitsi juosta - ellei nyt ihan hurjapääksi ryhdy.


Nykyinen rappu on entistä huomattavasti kiinnostavampi, koska täällä on isot ikkunat ja luonnonvalo eikä inhottavia kierreportaita.


Tänään kävi niin hassusti, että ovi läimähti läpivedon takia perässäni kiinni. Hölmistynyt Mindy jäi hetkeksi yksin rappuun - tuli tällä kertaa vauhdilla sisään oven auettua. Näin voi käydä, kun yleensä kannan painavat kantamukset ensin sisään ja annan sen lyhyen hetken Mindyn nuuskia naapurustoa.

Kuvat ovat kesäkuulta, joten Mindyn haavaa ei näy. Mutta oikein hyvin se on parantunut. Ihonhoito sujuu nyt yleensä rauhallisesti, ihan kuin aineet tuntuisivat jopa hyvältä. Antibiootti menee aika nätisti, joskaan ei itse syömällä sentään, vaikka kuinka olisi herkkuun kääritty. Maitohappobakteeri (Probiocin) on edelleen aivan kamalaa eikä töhnä meinaa millään lähteä suusta, siihen malliin käy kieli ja päänpuistatus. Allergiaraksut maistuvat, mutta en sanoisi hyvin sulavaksi. Ummetukseksihan se nyt sitten meni, vaikka ei se Mindyn voinnissa mitenkään näy. Muutaman päivän pidin Feliwaytä seinässä, mutta ei Mindyssä ainakaan huomaa minkäänlaista eroa sen kanssa tai ilman. Ihan rennolta tuo vaikuttaa, mitä nyt oli häntä pullonharjana ja selkä irokeesina tänään, kun kompastuin kovaan ääneen rapsahtavaan olkikoriin.

-S

12 kommenttia:

  1. Näyttää mielenkiintoiselta tuo rappu-ulkoilu. Kyllä tollasta lajia harrastettaessa pitää olla rohkea kisu! :)

    Hienoa, että haava on parantunut hyvää vauhtia!

    VastaaPoista
  2. Hieno, että haava paranee!

    Rappu-ulkoilu on jännä laji!

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla että haava paranee. Kyllä Mindy on rohkea ja reipas tyttö. Jopa jotkut koirat pelkäävät rappukäytävissä, siellä kun kaikuu ja lattia on liukas. Mindy näyttää koirille mallia!

    VastaaPoista
  4. "mitä nyt oli häntä pullonharjana ja selkä irokeesina tänään, kun kompastuin kovaan ääneen rapsahtavaan olkikoriin"

    Sattuu ja tapahtuu. Friede-parka meinasi tänään saada kauhasta päähänsä. Keitin einettä itselleni ja kauha putosi. Sai se sen väistettyä, mutta melko närkästyneen näköinen oli (ja kukapa ei olisi!) :D

    Hyvä että Mindy paranee, tsemppiä jatkoonkin! Minustakin tuntui taannoin Figon silmätippojen kanssa, että aluksi ne varmaan tuntui hyvälle, koska se venkoili paljon vähemmän kuin loppuajasta. Kuurin loppua kohden se alkoi mennä enemmän ja enemmän karkuun ja käännellä päätänsä. Ilmeisesti vähemmän tulehtuneessa silmässä tippa tuntui vain inhottavalta, alussa se tietysti vähensi kirvelyä/kutinaa.

    VastaaPoista
  5. Onneksi Mindy sentään 'vain' tutkii rappuja, meillä sännätään suoraan 5.kerroksesta alas ja ulos. Muutaman kerran poikia jahdanneena ottaisin ihan mielelläni tuollaisen rauhallisemman rappu-tutkijan. ;)

    Tsemppia lääkekuuriin!

    VastaaPoista
  6. Lähteekö Mindy rappuja ylöspäin kun pääsee valitsemaan? Joku sanoi monta vuotta sitten, että kissat tekee aina niin jos ne ei eism tiedä että alaspäin pääsee ulos. Mun entinen Peto lähti tosi mielellään ylöspäin, ja siis oli helppo pyydystää takas kotiin :-)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista!

    Henna, Friede ja Figo: Keittiössä saa olla varovainen. Multa pääsee vuolaat anteeksipyytelyt, jos olen suvainnut jotain kolistella. Mutta närkästyminen silloin, kun itse juoksee täysillä mun jalkoihin, on ehkä vähän liioiteltua.

    Skrs: Aijai, aika pelottavaa, varsinkin jos vielä ulko-ovenkin jälkeen jatkavat juoksua.

    Zepa: Mielenkiintoinen teoria. :) Mindy ei ole tainnut yrittääkään mennä ylös. Edellisessä asunnossakin ulos mentiin aina hissillä. Silti alas vieviin rappusiin oli enemmän kiinnostusta, vaikka ei koskaan rappusia pitkin lähtenytkään. Olisi kyllä turvallisempi se vietti ylöspäin.

    VastaaPoista
  8. Meillä ei juurikaan rappuja ole, joten enpä tiedä minne päin Mandy menisi...

    Kivan valoisa rappukäytävä! Toivottavasti ikkunat käytävällä ovat kiinni!

    Hyviä uteliaan Mindyn kuvia!

    VastaaPoista
  9. Eki ja Mandy: Ei ole avautuvia ikkunoita onneksi. Ja kiva, kun Mindy on utelias eikä pelokas rapussa. :)
    Eilen Mindy otti ihan juoksuaskelia alaspäin, mutta palasi kiltisti takaisin, kun seurasin perässä.

    VastaaPoista
  10. Pedolle sängyssä on annettu tunnustus! Käykää kurkkaamassa blogiani.

    VastaaPoista
  11. Kiitoksia tunnustuksista, tällä kertaa toimimme ripeästi. :)

    VastaaPoista